26.12.2013

Tapaninpäivänä. Musta maa, pajunkissat ja leuto sää. Hämärä lastenhuone, nukkumista vastaan taisteleva uhmaikäinen. Minä tässä samassa sängyssä, nukahtamista valvoen, joitain sanoja tapaillen.

Olenko joskus sanonut syksyn olleen rankka. Olen varmasti. Mutta niin oli tämäkin. Monta mustaa kuoppaa, joihin vajota ja sitten kiivetä ylös. Monta aloitettua, kesken jäänyttä, keskeneräistä työtä, jotain loppuun saatettuakin.

Tammikuu tulee pian. Sen myötä lepo, hetkeksi täysin kiiretön arki. Sitä odotan jo.

Viime yönä luin loppuun pitkästä aikaa kirjaa. Ja sain sen samantien loppuun. Taivaslaulu. Kaunista, karua kerrontaa. Eniten pidin yksityiskohdista, tarkoista kuvauksista ja siitä, miten melkein maistoin suussa ruuan, josta kerrottiin. Onneksi sain kirjan omaksi.

Vierustoverini hiljeni. Kallistaisinko hetkeksi päätäni, vai lukisinko kirjaa. Vai neuloisinko rivin, kaksi. Unien jälkeen lähdemme retkelle, makkaraa ja pillimehua repussa, mummolan rantaan ja rantasaunan lämpöön. Jossain huomenna kolkuttaa arki. Onneksi vain yhdeksi päiväksi.

3 kommenttia:

  1. Minäkin luin juuri viimeksi Taivaslaulun. Oma kirja. Annoin sen nyt äidilleni lainaan. :)

    VastaaPoista
  2. Mä haluan lukea ton kirjan, pitänee metästä se meijän kirjastosta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)