Saimme eilen surullisia uutisia.

Odotettuja, mutta silti niin lamauttavia, epäreiluja.

Miksi toisten elämä päättyy aivan kesken, julmasti, vaikka on paljon heitä, jotka jo toivoisivat pääsevänsä lepoon?

Illalla asiaa pohtiessani hyräilin mielessäni Emma Salokosken Voisinpa luvata laulua ja mietin sängyssä nukkuvia lapsiani. Rakkaitani.