Silitän hiljaa lapsen selkää. Hän hamuilee unirättiään, hankaa sillä naamaansa. Olohuoneesta kuuluu siskon ääni, hän lukee vielä kirjaa. Hiljalleen hengitys tasaantuu, pieni alkaa mennä unimaahan. Mietin, miten tärkeä minä olen jollekulle. Miten hän turvaa minuun, luottaa.

Kun kumpikin makuuhuone hiljenee, kävelen talon läpi, kerään lelut lattioilta, sammuttelen valoja. Kuuntelen kellon raksutusta. Avaan telkkarin. Hetken maailmassa on kaikki hyvin. Omat pienet peittojensa alla tuhisemassa. Mies maailmalla, mutta kotiin tulossa kuitenkin.

Sinä, joka ehkä joskus tiesi tänne löydät, tervetuloa!